Olen ihmeissäni, miten blogini seuraajat ovat pysyneet mukana vaikka blogi on ollut koomassa neljä kuukautta. Surullista on lukea noita vanhoja, toivoa täynnä olevia tekstejäni. Mieleni on mustempi kuin preerian yö, kehon rasvaprosentin muutoksesta en mitään tiedä mutta se ei päätä huimaavaa ole, liekö nousussa. Harmi kun en älynnyt ottaa mittoja itsestäni silloin tammikuussa (?) kun aloitin blogin kirjoittamisen.
Nyt olen syönyt itseni kesän aikana uuden motivaation alkuun, päätös on tällä kertaa kypsynyt hiljalleen ja tällä kertaa en syö sanojani.. Vaikka kaikkea muuta syön. Ihan tosi, kun päätän alkaa pienentämään bootya aikuisten oikeasti aivoni rekisteröivät tämän päätöksen niin, että pitää syödä. Nyt on nälkä, kohta on nälkä, nälkä on jatkuvasti vaikka söisi terveellisesti ja monipuolisesti. Aivot huutaa ruokaa ja vaikka kuinka yrittäisi taistella nälkää vastaan kaikin keinoin on pakko lopussa juosta jääkaapille. Joten jos teillä on jotain hyviä, proteiinipitoisia ja vähähiilihydraattisia ruokareseptejä takataskussa otan ne ilomielin vastaan. Niin, ja vaatimuksena on myös se, että ne olisi helppo valmistaa. Nimittäin minulle on valtava haaste jopa keittää perunoita.
Minulla on nyt kaikki kliseisen laihduttajan kamppeet kasassa:
- Miljoonat nettiartikkelit check
- Motivaatiovaatteet check
- Mittanauha check
- Blogin uudelleenherätys check
- Takaraja check
- Henkilökohtainen päiväkirja check.
Mutta vaakaa minulla ei edelleenkään ole. Olen nyt päättänyt hankkia jonkunnäköisen vaa'an, joka kertoo minulle muutoksesta tai sen olemattomuudesta. Toivottavasti muutoksesta.
Mikä on hyvä väli punnita itsensä? Entä ottaa mitat? (Käsivarsi, vyötärö, lantio, reidet)
Mä en nyt joka päivä viitsisi kuitenkaan masentaa itseäni kun muutos tapahtuu niin tuskastuttavan hitaasti.
Olen muuten keksinyt uuden naurettavan tekosyyn. Tai oikeastaan se oli jo silloin kun blogi alkoi saada hengityskatkoksia ja kun se vajosi koomaan, olin saanut itselleni pienestä asiasta valtavan suuren pelon joka esti minua liikuttamasta jopa koiraani pidempiä lenkkejä. Nimittäin irtokoirat. Koskaan ei ole ainuttakaan vastaan tullut, mutta olen aivan hysteerinen jos koirani alkaa tappelemaan jonkun toisen koiran kanssa. Mitä helvettiä minun pitää siinä tilanteessa tehdä? Päästää hihnasta irti ja huutaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee? Kun olen kusettamassa koiraani pälyilen ympärilleni kuin mielenterveysongelmainen joka pelkää vähintään ufojen sieppausta tai muuta vastaavaa. Jos näen koiran enkä heti havaitse omistajaa jähmetyn ja alan miettiä pakosuuntaa. Naurettavaa, mutta kai mä pelkään koirani puolesta. :D Tai lenkkeilyä. Ehkä lenkkeilyä.
Palaillaan, for sure.
Luvassa mittoja (oh no) ja ruokavaliota.
torstai 3. lokakuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
20
Voi jeesus.
Back to reality.
Mä oon viimeisimmät viikot elänyt jossain helvetin haavemaailmassa, josta mä sit eilen havahduin kun Baywatch-typykän sijaan peilistä tuijotti takaisin sinivalaan poikasen näköinen seksikäs ilmestys.
9 days left ja mä oon lihonu 4 kg siitä, kun aloitin. Mä en voi itselleni mitään mut mua huvittaa tää tilanne niin valtavasti et en voi muuta ku nauraa enää.
Mutta totta puhuen, koska olen niin armollinen itselleni ajattelin nyt ottaa kuulan kauniiseen käteeni ja siirtää tavoitetta 30 päivällä. Eli 39 days left. Tämän edesottamuksen myötä olen oppinut, että musta ei ainakaan oo tiukkaan itsekuriin vaan mun täytyy hyväksyy myös lipsahdukset. Jospa sitä kautta sitten jotenkin opettelisin antamaan itselleni joissain määrin anteeksi ne lipsahdukset, joita tulee nyt ainakin se kymmenen päivässä. Ihan ku oisin raskaana, ne mieliteot on niin tajuttoman voimakkaita et tunteet menee edellä ja järki tulee kaaaukana perässä.
Kahdeksan minuuttia aikaa tappotreenin alkuun, ja ajattelin kirjoittaa tämän hetken tunteet melkein kuolleeseen ja kuopattuun blogiini. Musta on helvetin hankala koittaa aloittaa mitään kuureja, kun lähipiiri vetää mässyä, röökiä ja roskaruokaa rööriin niin nopeeta tahtia et sitä vois sanoa jo taikuudeks. Ja tällä en tarkoita pelkästään asuinkumppania vaan myös perhettä, ystäviä ja sukulaisia. Mä en tunne meidän suvusta yhtäkään jumppakärpästä. Ehkä nää tavat, jotka on lapsena opittu on tosi vaikee kitkee pois ja se vie aikaa joten olen itselleni edelleen armollinen. Tietty armollisuudellekin on vedettävä joskus joku raja. :D
Minkä olette kokeneet hyväksi sivuksi laskea kulutettu energia/syödyt kalorit?
Back to reality.
Mä oon viimeisimmät viikot elänyt jossain helvetin haavemaailmassa, josta mä sit eilen havahduin kun Baywatch-typykän sijaan peilistä tuijotti takaisin sinivalaan poikasen näköinen seksikäs ilmestys.
9 days left ja mä oon lihonu 4 kg siitä, kun aloitin. Mä en voi itselleni mitään mut mua huvittaa tää tilanne niin valtavasti et en voi muuta ku nauraa enää.
Mutta totta puhuen, koska olen niin armollinen itselleni ajattelin nyt ottaa kuulan kauniiseen käteeni ja siirtää tavoitetta 30 päivällä. Eli 39 days left. Tämän edesottamuksen myötä olen oppinut, että musta ei ainakaan oo tiukkaan itsekuriin vaan mun täytyy hyväksyy myös lipsahdukset. Jospa sitä kautta sitten jotenkin opettelisin antamaan itselleni joissain määrin anteeksi ne lipsahdukset, joita tulee nyt ainakin se kymmenen päivässä. Ihan ku oisin raskaana, ne mieliteot on niin tajuttoman voimakkaita et tunteet menee edellä ja järki tulee kaaaukana perässä.
Kahdeksan minuuttia aikaa tappotreenin alkuun, ja ajattelin kirjoittaa tämän hetken tunteet melkein kuolleeseen ja kuopattuun blogiini. Musta on helvetin hankala koittaa aloittaa mitään kuureja, kun lähipiiri vetää mässyä, röökiä ja roskaruokaa rööriin niin nopeeta tahtia et sitä vois sanoa jo taikuudeks. Ja tällä en tarkoita pelkästään asuinkumppania vaan myös perhettä, ystäviä ja sukulaisia. Mä en tunne meidän suvusta yhtäkään jumppakärpästä. Ehkä nää tavat, jotka on lapsena opittu on tosi vaikee kitkee pois ja se vie aikaa joten olen itselleni edelleen armollinen. Tietty armollisuudellekin on vedettävä joskus joku raja. :D
Minkä olette kokeneet hyväksi sivuksi laskea kulutettu energia/syödyt kalorit?
torstai 18. huhtikuuta 2013
19
Kiitos Fighter kommentistasi! :) "ei ihan väärällä polulla olla" .. no ei!
Mulla lähtee aina lapasesta tää laihdutus, ja sitten innostun liikaa ja into katoaa taivaan tuuliin. Eilen oli ihan tajuton ahmimiskohtaus, keksipaketti, kaksi jäätelöä ja pulla katos pohjattomaan kuiluun. Olen parhaani mukaan yrittänyt pitää kiinni tavoitteestani, että kävelisin työmatkat edestakaisin. Ei se paljoa ole, mutta eteenpäin silti.
Taas on liian pitkä aika kulunut edellisestä kirjoituksesta, mutta päivittäin tää blogi mun mielessä on. Avomies ehdotti että aloitettaisiin tänään jo viikonlopun vietto ja lähdettäisiin kotiseuduille. Minä en ole oikein lämmennyt idealle.
Voin varmaan kertoa pienen salaisuuden - olen suunnitellut toisen koiran ottamista. Meidän nykyiselle hulivilille kaveriksi, ja mulle koulutukseksi. Meidän koiruuus kun tuli meille jo "valmiina pakettina".
Ny lenkille!
Mulla lähtee aina lapasesta tää laihdutus, ja sitten innostun liikaa ja into katoaa taivaan tuuliin. Eilen oli ihan tajuton ahmimiskohtaus, keksipaketti, kaksi jäätelöä ja pulla katos pohjattomaan kuiluun. Olen parhaani mukaan yrittänyt pitää kiinni tavoitteestani, että kävelisin työmatkat edestakaisin. Ei se paljoa ole, mutta eteenpäin silti.
Taas on liian pitkä aika kulunut edellisestä kirjoituksesta, mutta päivittäin tää blogi mun mielessä on. Avomies ehdotti että aloitettaisiin tänään jo viikonlopun vietto ja lähdettäisiin kotiseuduille. Minä en ole oikein lämmennyt idealle.
Voin varmaan kertoa pienen salaisuuden - olen suunnitellut toisen koiran ottamista. Meidän nykyiselle hulivilille kaveriksi, ja mulle koulutukseksi. Meidän koiruuus kun tuli meille jo "valmiina pakettina".
Ny lenkille!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
18
Hihii, valoa tunnelin päässä!
Tää laihdutus on yhtä vuoristorataa. Tai no, mikä v*tun laihdutus kun en edes yritä... Mutta silti se on tuottanut tulosta!
Mulla on lähtenyt -4 cm vyötäröltä, perseestä ei kylläkään yhtään. Alavatsan kohdalla ollut kakkosperse on miltei kokonaan haihtunut, ja kun vedän oikein kovasti masua sisään näen sellaisen vatsan minkä aion treenata! Muhkurattoman tietysti, nyt se muistuttaa pottupeltoa.
En tiiä mikä mulla on tuon syömisen kanssa, mutta ei nyt ole perjantain jälkeen maistunut ruoka melkein ollenkaan, ja sen kyllä huomaa! Helvetin helposti tuo ylimääräinen venyvä lihas lähtee tuosta ympäriltä, kun syö vähemmän :) Mulla on ollut nyt monta päivää alle 500 kcal/day, enkä todellakaan tee sitä tahallani vaan sen takia että tuntuu kuin ruoka tulisi ylös kun sen saa taisteltua jotenkin alas. Treenannut en kylläkään ole paljon paskaakaan, mutta tänään mennään sellaiselle nololle tuulipuku-sauvakävelylenkille puolisoni kanssa. Just like keski-ikäiset. Jos kuitenki jätettäis ne tuulipuvut ja sauvat pois laskuista. Just kidding.
Eli, tänään lenkille jonka jälkeen kahvakuulatreeni! Minä en muuten edelleenkään voi käsittää sitä, miksi jaksoin viimeksi vain yhden kierroksen kun ennen kolme on mennyt ihan helposti. Tuntu vaan siltä että taju lähtee jos ponnistaa enää kertaakaan sitä mötikkää kattoa kohti.
Toivottavasti tää "seesteinen kausi" tuottaa nyt tulosta, ja jos saisin hillittyä taas loppukuusta ruokahaluani ettei tule mitään tajuttomia ahmimisia.
Tää laihdutus on yhtä vuoristorataa. Tai no, mikä v*tun laihdutus kun en edes yritä... Mutta silti se on tuottanut tulosta!
Mulla on lähtenyt -4 cm vyötäröltä, perseestä ei kylläkään yhtään. Alavatsan kohdalla ollut kakkosperse on miltei kokonaan haihtunut, ja kun vedän oikein kovasti masua sisään näen sellaisen vatsan minkä aion treenata! Muhkurattoman tietysti, nyt se muistuttaa pottupeltoa.
En tiiä mikä mulla on tuon syömisen kanssa, mutta ei nyt ole perjantain jälkeen maistunut ruoka melkein ollenkaan, ja sen kyllä huomaa! Helvetin helposti tuo ylimääräinen venyvä lihas lähtee tuosta ympäriltä, kun syö vähemmän :) Mulla on ollut nyt monta päivää alle 500 kcal/day, enkä todellakaan tee sitä tahallani vaan sen takia että tuntuu kuin ruoka tulisi ylös kun sen saa taisteltua jotenkin alas. Treenannut en kylläkään ole paljon paskaakaan, mutta tänään mennään sellaiselle nololle tuulipuku-sauvakävelylenkille puolisoni kanssa. Just like keski-ikäiset. Jos kuitenki jätettäis ne tuulipuvut ja sauvat pois laskuista. Just kidding.
Eli, tänään lenkille jonka jälkeen kahvakuulatreeni! Minä en muuten edelleenkään voi käsittää sitä, miksi jaksoin viimeksi vain yhden kierroksen kun ennen kolme on mennyt ihan helposti. Tuntu vaan siltä että taju lähtee jos ponnistaa enää kertaakaan sitä mötikkää kattoa kohti.
Toivottavasti tää "seesteinen kausi" tuottaa nyt tulosta, ja jos saisin hillittyä taas loppukuusta ruokahaluani ettei tule mitään tajuttomia ahmimisia.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
17
Voi terve!
Ahmimiskausi jatkuu, vaalee leipä on hyvää ja perse levenee.
Kuusi ja puoli viikkoa aikaa. Puolet laihdutusajasta on jo mennyt, kesäkunnosta on enää aivan turha haaveilla. Enkä voi syyttää tästä enää muita kuin itseäni. Mulle ei ole annettu kärsivällisyyttä, itsekuria, kontrollia, tai itsepäisyyttä mitä tässä tarvitsee. Tai itsepäinen olen kyllä, sillä selitän ja juntturoin itselleni vastaan joka päivä kun pitäisi treenata. Kaikki maailman mahdolliset ja myös mahdottomat tekosyyt on koluttu jo useaan kertaan läpi.
Mieli murenee. Paha mieli, ahdistaa, vituttaa ja masentaa. Pitäis pystyä mutta ei pysty.
Motivaationa toimineet syyt, ihmiset ja kuvat alkavat jo vituttaa enkä enää löydä syitä jatkaa. Paitsi löydän kyllä, sen yhden kusipään virne mun epäonnistuttua on ajatustasollakin kertakaikkiaan sietämätön.
Eikä mulla totta puhuen ees oikeesti ole hirveitä pudotettavana, jos katsoo Suurin Pudottaja- ohjelmaa. Ja SILTI ne läskit pystyy uskomattomiin tekoihin pelkällä tahdon voimalla. Ne läskit, jotka on vetäneet elämänsä aikana tuhatkertasen määrän kaloreita mun syömisiin verrattuna.
Aamusta alkaa armoton treeni, hikilautojen päälle heräämisen jälkeen ja sieltä ei tulla ennen kuin syljetään verta! Ja jos tää ei pidä syön pääni. Söisin sen kyllä varmaan muutakin ahmimishäiriöni takia mutta nyt se on lupauksen takana.
Ahmimiskausi jatkuu, vaalee leipä on hyvää ja perse levenee.
Kuusi ja puoli viikkoa aikaa. Puolet laihdutusajasta on jo mennyt, kesäkunnosta on enää aivan turha haaveilla. Enkä voi syyttää tästä enää muita kuin itseäni. Mulle ei ole annettu kärsivällisyyttä, itsekuria, kontrollia, tai itsepäisyyttä mitä tässä tarvitsee. Tai itsepäinen olen kyllä, sillä selitän ja juntturoin itselleni vastaan joka päivä kun pitäisi treenata. Kaikki maailman mahdolliset ja myös mahdottomat tekosyyt on koluttu jo useaan kertaan läpi.
Mieli murenee. Paha mieli, ahdistaa, vituttaa ja masentaa. Pitäis pystyä mutta ei pysty.
Motivaationa toimineet syyt, ihmiset ja kuvat alkavat jo vituttaa enkä enää löydä syitä jatkaa. Paitsi löydän kyllä, sen yhden kusipään virne mun epäonnistuttua on ajatustasollakin kertakaikkiaan sietämätön.
Eikä mulla totta puhuen ees oikeesti ole hirveitä pudotettavana, jos katsoo Suurin Pudottaja- ohjelmaa. Ja SILTI ne läskit pystyy uskomattomiin tekoihin pelkällä tahdon voimalla. Ne läskit, jotka on vetäneet elämänsä aikana tuhatkertasen määrän kaloreita mun syömisiin verrattuna.
Aamusta alkaa armoton treeni, hikilautojen päälle heräämisen jälkeen ja sieltä ei tulla ennen kuin syljetään verta! Ja jos tää ei pidä syön pääni. Söisin sen kyllä varmaan muutakin ahmimishäiriöni takia mutta nyt se on lupauksen takana.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
16
Motivaatio on laskenut kuin lehmän häntä, viimeksi olen treenannut lauantaina ja olen niin helvetin stressaantunut että mulla on enää yks tuppo hiuksia päässä - muut on revitty rästitehtävien parissa. En jaksa keskittyä mihinkään, keksin tekosyitä treenaamisen välttämiseksi ja riudun itsesäälissä. Niskasta ei saa otetta, kädet on liian lyhyet. Ei pysty, ei ole resursseja.
Tiesin että ahmimisvaiheen aikana on todella hankalaa vastustaa syömistä, mutten ikinä uskonut etten pystyisi siihen. Lupaavan alun jälkeen koko homma tyssäsi saamattomuuteen. Ahmimista tulee, halusin tai en. Mä en tajua saanko mä tähän jotain terapiaa tai muuta paskaa mutta vittu että ärsyttää tää syöminen. Enkä edes ymmärrä, miten olen näin väsynyt koska en edes tee mitään?
Olen myös kyllästynyt kaikkiin ruoka-aineisiin, tonnikala tulee korvista ulos ja mieleni tekee puklata kun syön maitorahkaa. Mantelijäätelön, unohdetun rakkauteni sen sijaan olen löytänyt uudelleen ja suhteemme on intensiivinen.
PS! TIETÄJÄT HOI. Mun läskit on muuttaneet muotoaan, vatsamakkara on vähän ikään kuin tyhjempi kuin ennen. Olen silti lihonut.
Motivaatiota ei ole kirjoittamiseenkaan, joten painun sohvan nurkkaan itkemään paskaa elämää ja syömään vähän lisää jätskiä.
♥: ano.
Tiesin että ahmimisvaiheen aikana on todella hankalaa vastustaa syömistä, mutten ikinä uskonut etten pystyisi siihen. Lupaavan alun jälkeen koko homma tyssäsi saamattomuuteen. Ahmimista tulee, halusin tai en. Mä en tajua saanko mä tähän jotain terapiaa tai muuta paskaa mutta vittu että ärsyttää tää syöminen. Enkä edes ymmärrä, miten olen näin väsynyt koska en edes tee mitään?
Olen myös kyllästynyt kaikkiin ruoka-aineisiin, tonnikala tulee korvista ulos ja mieleni tekee puklata kun syön maitorahkaa. Mantelijäätelön, unohdetun rakkauteni sen sijaan olen löytänyt uudelleen ja suhteemme on intensiivinen.
PS! TIETÄJÄT HOI. Mun läskit on muuttaneet muotoaan, vatsamakkara on vähän ikään kuin tyhjempi kuin ennen. Olen silti lihonut.
Motivaatiota ei ole kirjoittamiseenkaan, joten painun sohvan nurkkaan itkemään paskaa elämää ja syömään vähän lisää jätskiä.
♥: ano.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
15
Hupsis. Liikuntaviikonloppu maalla muuttuikin mässäilyviikonlopuksi. Mummot ja papat syöttää mut pullasorsaksi enkä uskalla kieltäytyä, koska mummon pelko on viisauden alku. Te ette tiedä sitä vittumaista pilkahdusta siellä silmissä kun mummo iskee minun eteeni sokerimunkkeja, suklaakakkusia, valkosuklaapalloja, cookies-keksejä tuplasuklaalla ja mitä vielä, ja minä kieltäydyn! "Sinäkö olet laihdutuskuurilla?" "Ei se kannata, pullukat ovat paremman näköisiä". Onneksi kotiin tullessani tein 30 minuutin kahvakuulaharjoittelun ja käytin kaksi koiraamme eri aikaan lenkillä, ettei ihan mennyt löhöilyksi tämä viikonloppu.
Eilinen kahvakuulatreeni oli tehokas, hiki lensi ja kyyneleet virtasi, mutta aamulla heräsin kummaan tunteeseen; mihinkään ei satu! Voisiko proteiinipitoinen rahka ennen- ja jälkeen treenin vaikuttaa? SSöin siis puolet 200 g rahkapurkista 30 min ennen treeniä, ja loput 30 min jälkeen. Tässä vielä video, jonka mukaan tein;
Eilinen kahvakuulatreeni oli tehokas, hiki lensi ja kyyneleet virtasi, mutta aamulla heräsin kummaan tunteeseen; mihinkään ei satu! Voisiko proteiinipitoinen rahka ennen- ja jälkeen treenin vaikuttaa? SSöin siis puolet 200 g rahkapurkista 30 min ennen treeniä, ja loput 30 min jälkeen. Tässä vielä video, jonka mukaan tein;
Mulle on muuten varmaan aivan mahdoton tehtävä olla kokonaan sokerittomalla/todella vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Vieroitusoireita ei tule melkein yhtään, olo on kokonaisvaltaisesti parempi, jaksan tehdä paremmin kaikki ja itsetunto on hyvä kun ei ole turhia mässäilyjä taakkana. Silti, kaikesta huolimatta mulla on pakkomielle syödä jotain makeaa. Siis oikeasti makeaa. Mässäilykausi on täällä taas - ja olen huolissani. Jos nyt jo on näin helvetin hankala vastustaa kaikkea makeaa miten käy sitten lähempänä menkkoja?
Oon niinku joku raittiiksi pyristelevä alkoholisti. Viikko menee hyvin, mutta sitten tulee repsahdus, ja putki jää päälle. Mulla se putki meinaa sitä, että treenit jää väliin, karkki maistuu ja huono omatunto paisuu, en siis örvellä paskat housussa katuojassa naama kurassa karkkipussi kädessä.
Mulla on vähän paha olla aina kun oon syönyt karkkia, ja olen niin helvetin typerä että yritän paikkailla pahaa oloa syömällä lisää karkkia.
Tänään ajattelin juosta. Juosta juosta ja juosta ja sen jälkeen kun tulen henkihieverissä takaisin kotiin, otan 8 kg rautamötikän käteeni ja teen tuon ylläolevan ohjelman, vaikka sitten puolikuolleena mutta teen kuitenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)